21.6.2012

Ensimmäinen kannanotto

Viime viikolla neuvottelukunta piti kevätkauden viimeisen kokouksensa. Saimme lopultakin valmiiksi eläinsuojelulain uudistukseen liittyvät vastauksemme ministeriölle. Lisäksi ehdimme käsitellä pitkästä aikaa muitakin asioita.

Vähän aikaa sitten valmistuneessa kansallisessa vieraslajistrategiassa kissa (tai sen villiintyneet kannat) on määritelty haitalliseksi vieraslajiksi. Tämä määrittely on poikkeus muuhun vieraslajistrategiassa käytettyyn linjaukseen vieraslajin maahamme tulon ajankohdasta: kissa on ollut maassamme jo niin pitkään, ettei sitä pitäisi laskea vieraslajiksi. Lisäksi kissan asettaminen haitalliseksi tekee hallaa kissan yleiselle arvostukselle. Näistä syistä Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta laati lyhyen kannanoton vieraslajistrategiatyöryhmälle, ja julkisuuteen toimitettavaksi. Kannanoton täydellisenä voi käydä lukemassa täältä.

Toinen käsittelemämme asia koski koe-eläinlakia. Nykyisen käytännön mukaan myös yksityisten henkilöiden omistamat koirat tai muut seura- ja harrastuseläimet merkitään koe-eläinrekisteriin, jos ne osallistuvat esimerkiksi geenitutkimuksiin. Tutkimuksessa eläimeltä otetaan verinäyte (neulanpisto), joka määrittää toimenpiteen eläinkokeeksi. Neuvottelukunnassa keskusteltiin tämän käytännön järjevyydestä, ja päädyttiin lausontoon, jonka mukaan näihin pieniin, lyhytkestoisiin ja omistajan aloitteesta lähteviin testeihin osallistuvia eläimiä ei pitäisi rekisteröidä koe-eläimiksi.

Kevätkausi on mennyt pitkälti lakiuudistukseen liittyvien kysymysten parissa. Syksillä lakiuudistuksen parissa jatkaa erityinen lainvalmistelutyöryhmä, johon puheenjohtajamme Risto Rydman myös osallistuu neuvottelukunnan edustajana. Koska lakiuudistus alkaa näitä osin olla pois neuvottelukunnan työjärjestyksestä, päästään syksyllä käsittelemään uusia teemoja: kissoja, akvaarioita, harraste-eläinten pyydystämistä luonnosta,... Aiheita on enemmän kuin tarpeeksi!