27.5.2012

Kokous ja luentoja

Viimeisen viikon aikana on tapahtunut paljon.

Keskiviikkona oli jälleen neuvottelukunnan kokous. Lähes koko kolmituntinen kului eläinsuojelulain uudistukseen liittyvän kyselyn pohdiskelussa. Vaikka kysymys pohjimmiltaan olisi kahden vaihtoehdon kyllä tai ei, neuvottelukunnasta tuntui lähes aina löytyvän vähintään myös kolmas, usein myös neljäs ja viideskin vaihtoehto. Mutta keskustelulla kaikkiin kysymyksiin lopulta löydettiin muotoilu, joka tyydytti kaikkia. Kesäkuussa palaamme vielä viimeisen kerran lakiuudistuskyselyn pariin, minkä jälkeen saamme toivottavasti vastauksemme MMMM:lle, jossa varsinainen lain valmistelutyö alkaa syksyllä. Syyskaudella neuvottelukuntakin pääsee useamman kokouksen täyttäneestä lakivalmistelusta muidenkin aiheiden kimppuun. Mutta eläinsuojelulain uudistus lienee toimikautemme tärkein yksittäinen asia, joten kyllä siihen on hyvä panoksia upottaakin.

Neuvottelukunnan lisäksi viimeisen viikon aikana olemme vaimoni kanssa kiertäneet puhumassa herppi- ja eläinsuojeluaiheista Hyrian ammattikoululla, Helsingin akvaarioseuran kerhoillassa, sekä Lahden pääpoliisiasemalla, missä kuuntelijoina oli joukko paikallisten eläinsuojeluyhdistysten ihmisiä, sekä muutama eläinsuojelutyötä tekevä poliisi. Pidän esitysten pitämisestä, ja jokainen tapahtuma on ollut mielestäni onnistunut, mutta kyllä kolme luentoa viikossa on jo aika kova tahti. Mutta kivaa on ollut. Kiitokset kaikille yleisöissä olleille, sekä tapahtumia järjestelleille!

Perjantaina Eläinten hyvinvointikeskus julkaisi Kansallisen eläinten hyvinvointiraportin. Raportti kattaa kaikki eläimet, ja tuotantoeläinpuoli luonnollisesti saa suuren osan. Mutta mukana on asiaa myös lemmikkieläimistä, minkä lisäksi alkun "teoriaosuus" eläinten hyvinvoinnin määrittelemisestä, sen arvioinnista ja muusta aiheeseen liittyvästä on hyvä paketti kenelle tahansa aihepiiristä kiinnostuneelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti